Enpä olis ensinäkkään uskonu ikinä että olen kirjottamassa blogia koska olen jotenki aina ollu sitä mieltä että se on lapsellista, en oikein edes tiiä miten sitte päädyin kirjottammaan, mutta kivaahan tämä onki :) Voisin ihan aluksi vaikka kertoa itestäni. Eli olen 15 vuotta ja olen lapista, minun rakkaimpiin kuuluu perhe eli äiti, isä, isosisko, pikkuveli ja koira ja sitten kaikki ne ystävät jotka on auttanu minua ja ollu minun tukena huonoina ja hyvinäki hetkinä :) .No mie nyt kirjottelen täällä kaikenlaista, ko ei oikein mikään tunnu miltään. 
mie en tiä mitä ajatella mitä tehä, minun olo on ollu pitkän aikaa niin haikea ja surullinen ja pelottaa jo miten mie pääsen ennään takasin ylös täältä pohjalta missä tällähetkellä olen. asiat tavallaan on ihan hyvin, mutta olo ei ole sen mukanen. mie en tiiä mitä oikein tekisin että olo paranis. Mutta se tunne ko sie rakastut johonki ihmiseen niin paljon että sie sen ansiosta leijut melkein taivaissa, se ihminen joka saa sinut hymyileen, se joka on sinun tukena ja turvana, pyyhkii sinun kyyneleet ja ottaa hellään sylleillyyn sinut ko sulla on pahaolla, mutta loppupeleissä se onki pelkkää kusetusta. se koko ihminen onki pelkkää valhetta. se haukkuu sinut, käy väkivaltaseksi, on sulle taukoamatta ilkeä ja saa sinut itkemään joka ikinen yö. mitä siinä tilanteessa voi ihminen tehä? mie rakastan sitä ihmistä koko sydämmenpohjasta, ja joka sekunti toivon että olisin vain nähny pahhaa unta. olen eronnu siitä mutta se on tehny minun olon vielä kauheammaksi. en tiä miten päin olisin että voisin ees hengittää kunnolla. Kaikella on tarkotuksensa, mutta tuohonkaan mie en enään halua oikein uskoa. olen vielä nuori ja mulla on elämä eessä joo, mutta elämällä hetkessä kaikki on todellista ja mieki tietonen niistä asioista mitä minun pitäis muuttaa pärjäämällä täällä. Ei elämä ole helppoa, ei se kohtele aina täällä meitä hyvin. Mutta minusta alkaa tuntumaan että minut on luotu vain siihen että saan pelkkää epäonnea hartioilleni. Mutta välillä surettaa, välillä on olo että tuntuu että koko maailma kaatuu niskaan ja välillä joutuu kuulemaan jotaki mitä ei välttämättä olis halunnu kuulla, mutta tiiän sen että jokanen joka haluaa ja jaksaa oottaa saa asiat pala palalta taas kokoon. Ei minunkaan auta ko vain unohtaa ja antaa ajan kulua. mikään muu ei auta. Voisin minun kolmen tunnin yöunien jälkeen lähteä nukkumaan ja huomenna istumaan koville koulunpenkeille! T.Janya